Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää kohdasta Evästeet.

Sulje
hae

Korvenranta 100v

Ammattimaista puun työstämistä jo neljännessä sukupolvessa.

Lue lisää

Yritys

Korvenranta on luotettava, reilu ja joustava puutyöstön ammattilainen.

Lue lisää

Tuotanto

Valoisat toimitilat, osaavat ammattilaiset ja terävät terät. Valmistamme ja myymme tuotteitamme alihankintana useille yrityksille. Toimintamme perustuu erinomaiseen asiakastyytyväisyyteen ja luotettavuuteen asiakassuhteissa. Tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa ja pitkäaikaiset asiakassuhteet o...

Lue lisää
Jaa sivu
Share

Korvenrannan lastuja

Vuosisata vauhdikkaita käänteitä ja tinkimätöntä tekemistä. Sadan vuoden aikana Korvenrannan suku on kokenut kaiken mahdollisen. Tehtaat ovat palaneet poroksi, Suomi on sotinut ja lama on koetellut. Suvun halu kääriä hihat ja puhaltaa yhteen hiileen on ollut se erottava tekijä, jolla hankalatkin tilanteet on selätetty voittajina. Tällä sivulla voit tutustua tarkemmin Korvenrannan perheen tarinaan ja yrityksen eri vaiheisiin.

Halonhakkuu

Nainen mittailee miestä nahkasaappaista huopahattuun. Mies huhkii: nousee kirves ja iskee kuivan koivupuun kahtia. Työntekemisen hikeä. Tekee työtä niin kuin on kotonaan lampuodin perheessä oppinut.

”Kato Lempi. Ei kannata tänää tehä sitä minkä voi huomenna teettää toisel”, mies vinkkaa ja paikottaa kirveen mojovasti tukkiin pystyyn.

”Veljien kans tuotii tänne Kärkölää hirsihuvila. Terijoelta. Meiän koti. Verstaan vieree.”

”Ai meiän?” pysäyttää Lempi, mutta mies menee jo.

”Mulla on tehtaan pohja piirrettynä. Kato Lempi.”

Mies ottaa syvältä housuntaskusta kaksi tulitikkulaatikon kantta ja yhdistää ne: ”Ovii ja ikkunoit voi tehä talvisinki, jos on katto pään päällä.”

”Millon sinä oikeen lepäät. Hulluna paiskot.”

”Puuseppä lepää vast hauas. Jos on kunnon lautakirstu. Korvenrannan veistämä.”

”Kauheita puhut, Artturi”, nauraa Lempi.

Artturi katsoo naista pitkään. Niin on pitkä ja sorea kuin metsässä honka, ajattelee hän ja astuu naisen eteen.

”Ihan ku tykkäisit.”

Kyypytä kyypytä!

Artturi oli sitä mieltä, että lasten piti päästä tehtaalle työn tekoa maistelemaan. Jos eivät heti höyläpenkille yltäneet, niin aikaa saattoi kuluttaa hakkaamalla nauloja saippuanpaloihin.

”Iskuun saa sillä vakavuutta”, väitti Artturi.

Joskus lapset ottivat päiväunia tehtaanlattialla lastujen päällä. Löytyipä yksi pikku-Korvenranta nukkumasta oikohöylän päältä teräsuoja tyynynään.

Sota-aikana naisten ja nuorten apua vasta tarvittiinkin, kun miehet olivat rintamalla.

Kerran tuo tehtaalle Artturin veli Kalle sellaisia puunrunkoja, että niistä saisi vaikka veneen. Sahattava ne on. Kuorma-auton moottori avuksi. Pikku-Risto polkimiin. Kaksi muuta autoa oli viety sotatehtäviin, yksi jäi Järvelään rautatieasemalle kuljetettavaa puutavaraa varten. Tuttu auto Ristolle, alaikäinen poika oli saanut erikoisluvalla ajaa sota-aikana autoa.

Nyt pyörii sahahihna auton moottorin voimalla. Poika painaa kaasupoljinta, moottori möyrii, ja terä iskee kiinni puun syihin.

”Kyypytä, kyypytä! Pa kakkoseen, pa kakkoseen!” huutaa Kalle-eno ja vaihdelaatikko rouskuu. Pian paksu runko on voitettu. Enää kaksikymmentä jäljellä.

Iltanen

”Mäntsälän jälkeen kuopat katoavat”, sanoo kuljettaja apumiehelle. Sade iskee tukkiauton tuulilasiin, mätkii räntää niin että valokeila näyttää vain muutaman metrin kuoppaista tietä. Apumies ei vastaa, katselee sivuikkunasta vilahtelevia kilometripylväitä.

Kuljettaja huokaisee: ”Jos ollaa Linnanmäel neljält, ni ehitään takasin iltasel. Lempi kattaa yheksäks.”

Pisarat iskevät tukevasti paketoitua puupinkkaa: autonlavalla on lankku, soiro ja piiru paikallaan. Kärkölän, Hollolan ja Hämeenkosken metsistä on valittu ja katkaistu normaalitukkia pidempää. Järvelän Puusepäntehtaalla on suunniteltu ja sahattu tarkalleen mitattua.

”Ootko Artturi aatellut, että mitä sitte kun on vuoristorata tehty? Riittääkö meillä hommat?” apumies herää.

”Ovia, ikkunakarmeja, paneelia, sahatavaraa ain taritaan – kuhan puuta piisaa. Urpo, ei meilt iltanen lopu”, myhähtää kuski. ”On vaa oltava hereil.”

”Ja kato ny: meitin tie paranee. Myö ehitää vuoristorataa tekemää neljäks, sano miun sanonee.”

Alnus Glutinosa

”Vaneri on omaa luokkaansa. Ihanaa koivua. Sopivan sitkeä, sopivan joustava, pehmeä”, mutisee muotoilija ja tutkii tehtaan uutta CNC-konetta. Puusepäntehtaan suunnittelujohtaja auttaa: ”Meidän uusi investointi. Antaa uusia mahdollisuuksia suunnitella levytuotteista eri muotoisia ja erilaisilla kuvioilla varustettuja. Miksei vaikka toimistokalusteiden osiin?”

”Miksei, miksei…”

Huonekalusuunnittelija Yrjö Kukkapuro kulkee Kärkölän tehtaan käytävillä kuin kotonaan. Hän tutkii kuin pieni utelias poika; jatkaa päättymätöntä materiaalin ja luovan työn liittoa.

”Muotopuristajat tekevät sen suoraan metsästä tuoliksi. Viilu sorvataan tehtaan toisessa päässä ja puristetaan muotoon tehtaan toisessa päässä. Se on niin saumatonta tekemistä, jota missään ei pystytä jäljittelemään”, sanoo Kukkapuro.

”Ekologia on päivän sana. Minun tekisi mieli testata jotain roskapuuta hyväkseni. Alnus glutinosa”, muotoilija kaavailee. ”Värejä.”

”Tervaleppää”, suunnittelujohtaja tokaisee, ”minä luulen, että ekologinen ajattelu on tullut jäädäkseen tälle alalle.”

Ajatukset lähtevät lentoon. Miehet luonnostelevat, visioivat, kehittävät, kasaavat pinon papereita, joista joku nousee kasvamaan toiset kaatuvat kuin ontto puu.

Kukkapuro kättelee Korvenrantaa ennen lähtöään: ”Sanon yleensä opiskelijoille, että ekskursio tehtaalle ja voittaa aina opetuksen. Siellä opitaan todelliset asiat.”

Kahvirinki

Äiti-Seija kaataa kahvia posliinikuppeihin. Kari, Petri, Arto, Jyrki, Jarkko ja Pirjo mahtuvat istumaan keittiön saman pyöreän pöydän ääreen – kuten ovat pienestä pitäen mahtuneet.

Seija nostaa pannun liedelle, odottamaan toisia kupillisia. Äiti mahtuu vielä kahvirinkiin.

”Artoko Saksaan on menossa?”, hän kysyy.

”Arto ja Jarkko. Menevät ensi viikolla Hampuriin.”

”Mennään tutustumaan vesioheiseen pintakäsittelyyn. Maali kiinnitetään levyn pintaan UV-valolla.”

”Kallis.”

”On. Miljoonan verran. Mutta tulee takaisin.”

”Tuleeko Jorman perhe jouluksi?”

”Koko suku tulee. Niin kuin ennenkin.”

Sisarukset ryhtyvät muistelemaan yhteisiä perhejouluja, Kärkölässä, Terijoen huvilassa, tehtaan varjossa. Tarinat hyppelevät – pian ollaan naapuritehtaalla.

”Ihan 50-luvulta saakka on tehty. Pientä yhteistyötä jatkuvasti.”

”Euroopan suurinta vaneria.”

”Istuttiin Markun kanssa poikien tarhan joulujuhlassa. Juteltiin uusista työstökuvioista. Kohta tehtiinkin jo Koskisen uusien konttoritilojen kalusteet.”

”Koskisen omista tuotteista.”

Seija nousee ja kaataa kakkoskupilliset.

”Isoisänne sanoi aina, että uutta tekniikkaa ja uusia työtapoja pitää vaalia. Mutta kaikkein eniten perhettä.”

Just Sopiva

Valinta-Kääpän ovikello kilahtaa. Asiakas näkee tiskin takana seisovan kauppiaan. Kauppiaan tervetulohymy on tavallista kutsuvampi.

”Hyvää päivää!”

”Päivää. Onko kauppiaalla uusi myyntitiski? Kiiltää niin.”

”Jo vain”, sanoo myhäilevä kauppias ja taputtelee tiskin pintaa. ”Hieman entrattiin koko myymälä sisustusta. Kun Kääpä-kauppojen tulee näyttää samanmoisilta – että asiakas tuntee heti tulevansa oikeaan kauppaan.”

”Jaa. Niin kauan, kun tämä kauppa on kotimatkan varrella, niin se on oikea kauppa”, asiakas tokaisee ja nostaa korin tiskille.

”Mitähän saisi olla?”

”Vehnäjauhoja kilo. Jauhelihaa, naudan, puoli kiloa. Pullo Vuokko-kermaa. Ukolle toppa Kiltaa. Niin ja Erikoista pari pulloa.”

Kauppias ryhtyy täyttämään kauppakoria.

”Ihan on tehty tässä lähellä nämä. Kärkölässä.”

”Jaa. Asuu täti perheineen Järvelässä.”

”Kävi Korvenranta itse mittailemassa, tehtaalta meinaan. Suunniteltiin just sopivaan muotoon nämä tasot ja hyllyköt. Kääpöihin kun menee erimittaista.”

”Jaaha. Tasaista on maalijälki.”

”Paineilmalla, paineilmalla. Ei ne enää vasaroilla ja siveltimillä.”

”Niin ja makkara meinasi unohtua. Heinosen lauantaimakkaraa kolmesataa, palana. Lapsenlapset tulee viikonloppuna vieraisille.”

”Kas tässä. Olkaa hyvä. Laitetaanko kirjalle.”

Ovikello kilahtaa. Kauppias pyyhkii tiskiltä jauhokauhan jäljen hellästi varoen.

ylös